Elämää

Kuukausien kuluessa aika vaan kiihtyy ja nyt mennään jo toukokuun puoliväliä! Ihan hullua. Maaliskuu ja huhtikuu vilahti ihan silmien edestä, niin nopeasti ettei blogiakaan ole tullut turhan paljoa päiviteltyä. Kiirettä on pukannut, ja jäljelle jäävän luppoajan oon saanut hyvin käytettyä kavereiden ja perheen kanssa. Nyt kuitenkin päätin ottaa läppärin syliin, nauttia ilta-auringosta terassilla ja kirjoittaa näin mukavan rennon maanantain päätteeksi. Huomenna matikankoe, johon pitäisi kohta edes harkita lukevansa. Noh, sen ehtii myöhemminkin.

First things first eli jalkapallo. Niinkun olen jo maininnutkin, mun jalkapalloura alko lähes kaksi kuukautta sitten ja pikkuhiljaa se lähenee loppuaan. Varsinaiset ottelut alkoivat pari viikkoa myöhässä tuomarisotkujen takia, mutta pääasia oli kuitenkin päästä pelaamaan. Myöhästelyn takia meidän peliaikataulusta tuli aika tiukka, mikä meinasi 3peliä viikossa ja siihen päälle treenejä. Ja mehän pelattiin. Noiden parin viikon aikana sää vaihteli aurinkoisesta 23-asteesta jäätävään vesisateeseen ja 7-asteeseen, ainoastaan yksi peli peruttiin Sarnian puistojen muodostuttua suuriksi vesilätäköiksi. Huomenna koittaa meidän joukkueella mahdollisesti viimeinen peli, sillä voitto tarvitaan jatkoonpääsyyn. "Älä nyt noin negatiivinen oo", pyörii varmaan monen mielessä mutta yhdellä voitolla ja varmaan viidellä häviöllä ei pitkälle pötkitä. Mutta ei se mua haittaa, mun tavote oli päästä pelaamaan ja sen saavutin. Meijän joukkue on tosi kiva ja valmentajat ihan huiput. Huomenna nähdään miten käy! (Ja sääennustehan on luvannut lähemmäs 28-astetta seuraavien parin päivän ajaksi, että kattellaan miten kunto kestää)

    

  

 Kukkaseppeleitä, monia selfieitä, banaanipannareita, suomalaista musiikkia ja paljon naurua on kuulunut tähän kevääseen kenenkäs muun kuin Viljan kanssa. Annan kuvien ja videonpätkän tehdä työnsä, enkä kirjottele turhan paljoa.

Viljasta puheenollen päätänkin nyt jatkaa mun tuoreimmalla jutulla, Arts Appreciation Nightilla, joka järjestettiin meidän koululla viime keskiviikkona. Suomennettunahan se tarkoittaa taiteiden kunnioittamisiltaa, joka nimensä mukaisesti oli osoitettu taiteen eri muodoille. Muutamat oppilaat yhdessä englannin opettajan Mrs. Muellerin (mun lemppariope btw<3) kanssa järjestävät vuosittain tämän tapahtuman, jossa on erilaisia esityksiä musiikista tanssiin ja runoihin. Välitauolla oli tarjolla ruokaa ja käytävällä näytteillä oppilaiden tekemiä taideteoksia. Eräänä päivänä tunnilla istuessani Mrs. Mueller tuli mun luokse ja pyysi mua soittamaan pianoa kyseiseen iltaan. Olin vähän kiikun kaakun ideasta, sillä en oo hirveästi täällä ollessa soittanut ja suurelle joukolle esiintyminen ei ole mun lempiasioita. Viljan kanssa kuitenkin keksittiin, että mehän voitais tehdä yhteisesitys, jossa Vilja tanssii (taitava ballerina vuosien kokemuksella) ja mä soitan pianoa. Ja tämähän me päätettiin alle viikkoa ennen kyseistä iltaa. Noh, koko viikonloppu siinä käytettiin harjoitteluun ja koreografian tekoon, mutta loppujen lopuksi onnistuttiin ja luotiin aika hieno esitys! Videoklippiä ei showsta ikävä kyllä otettu, mutta ehkä me se joskus vielä esitetään uudestaankin...

    

 Muutama viikko sitten meillä oli PD-day, eli koulua ei ollut ja päästiin auttamaan Oil Springsin yhteisöä puita istuttamalla. Tämä vuosihan on Kanadan 150:s juhlavuosi ja sitä on juhlistettu ympäri vuoden eri tavoin, yksi näistä oli valtion lahjoittamat puuntaimenet kylän kävelypolulle. Innokkaina (mutta kokemattomina) auttajina suunnattiin istutushommiin yhdessä Viljan, Oliverin, Alejandron ja muutamien muiden kyläläisten kanssa. Kaksi tuntia hurahti puoliksi kaivaessa ja puoliksi nauraessa ja toinen toistamme ohjeistaessa. Tämän jälkeen lampsittiin takaisin meille, jossa tehtiin pizzaa ja nautittiin illasta terassilla jutellessa sekä korttia pelatessa. Ja kuten videosta näkee, Oliver ei osaa sekoittaa kortteja.

Viime viikolla suunnattiin rajan yli Michiganiin muutamaksi tunniksi shoppailemaan. Oliverin eka kerta USA:ssa oli menestys, vaikkei tuntia kauemmas kodista mentykään. Huomatkaa, kuinka Erika on mahtunut kuvaan (vieläpä patalappu päässä), vaikka istuikin etupenkillä kameran ulottumattomissa. Ehkä snapchat keksi juuri tälläisiä tilanteita varten tarrojen tekomahdollisuuden.

Viimeisin, muttei suinkaan vähäisin asia on nimittäin drive-in! Viikko sitten ajettiin yhdessä Willin ja hänen tyttäreidensä kanssa tunnin matka Grand Bendiin, jossa ihasteltiin rantaa ja mentiin mun ensimmäiseen drive-in leffaan! Amerikkalaiseen tapaan myös Kanadassa on paikkoja, jossa keskelle peltoa on pystytetty jättimäinen valkokangas, jonka eteen ihmiset pystyvät parkkeeraamaan autonsa ja sieltä sitten seuraamaan elokuvaa. Jotkut jopa olivat ottaneet omat tuolit ja viltit mukaan ja siirtyivät ulos katsomaan leffaa. Me kuitenkin pysyttiin auton sisällä syöden poppareita, JOIDEN UUDELLEENTÄYTTÖ MAKSOI VAIN 0.25$ eli alle 20senttiä. Normaaliin leffateatteriin verraten ruoka oli ihan super halpaa ja se myytiin söpöstä jenkki-tyylisestä kaupasta. Koko tunnelma oli niin Riverdale-henkistä, rakastin yli kaiken. Toivon todella paljon, että ennen mun lähtöä mennään vielä uudelleen, sillä mä ihastuin ihan täysin drive-in:iin! Ehdottomasti yksi asia mikä Suomessakin pitäisi olla.

Kuva meidän terassilta. Rakastan kun kaikki alkaa taas vihertämään ja ilma lämpenemään, kesä on selvästi tulossa! (ainakin tänne, toivottavasti myös Suomeen)

 

Toivottavasti ylläoleva video naurattaa ainakin joitakin yhtä paljon kuin se nauratti mua

Florida part 2

Kuukausi viime postauksesta on vierähtänyt ja nyt vasta pääsen kirjoittamaan tokan osan Floridan matkasta! Viimeiset viikot olen ollut tosi kiireinen, mutten halua pyydellä sitä anteeksi, sillä kokemuksia vartenhan mä täällä olen ja mä NAUTIN kiireisenä olosta. En tietenkään kokoaikaa halua olla kiireinen, mutta täällä olen todennut, että tykkään siitä kun mulla on kokoajan ohjelmaa ja jotakin tekemistä. Kiireellisyyden ykkössyyt ovat olleet mun juuri aloittama jalkapallo, kaverit ja ehkä vähän koulukin (tokan lukukauden alettua aloin nimittäin tehdä läksyjäkin, jotta pärjään lukiossakin Suomeen palatessa). Näistä kirjoitan lisää toisessa postauksessa, nyt keskityn kertomaan mun parista viimeisestä päivästä Floridassa...

Yksi reissun ehdottomista kohokohdista oli päiväreissu Homosassa Springs-nimiseen kansallispuistoon, joka oli U-S-K-O-M-A-T-O-N!! Kuten lukijat jo tietävätkin, mun nykyiseltä kotialueelta ei paljoa puita ja vihreyttä löydy, pelkkiä peltoja ja farmimaata. Tämän takia olikin aivan uskomatonta nauttia palmuista ja vihreydestä jo Treasure Islandilla, ja kun tämä vihreys laitettiin potenssiin sata, olin häkeltynyt. Koitin kerätä parhaat kuvat alle (joita ei ole montaa), mutta puistossa kokemaani fiilistä on vaikea välittää kuvien ja sanojen avulla, se pitää kokea itse.

 

 

Varsinainen syy kyseiseen kansallispuistoon menoon olivat manaatit. Jos scrollasit kuvat nopeasti ohi, palaa takaisin kolmanteen kuvaan ja huomaat kahden harmaan "kiven" olevan todellisuudessa manaattteja. Kuunneltiin esitys näistä jättieläimistä ja sen jälkeen katsottiin, kuinka ne söivät salaattia. Kiinnostava fakta: manaatit ovat täysin kasvissyöjiä, jotka syövät päivittäin jopa 50kg kasviksia! Manaatit eivät olleet kuitenkaan puiston ainoita nähtävyyksiä, vaan päästiin myös ihailemaan mm. krokotiileja, alligaattoreita, erilaisia lintuja ja käärmeitä sekä kaloja.

Kaiken kaikkiaan koko matka Floridaan oli aivan ihana ja sopiva break mun arkielämään. Lämpö, aurinko ja rakkaat isovanhemmat tuli kaikki tarpeeseen ja varmasti palaan vielä tuonne. Vaikka olenkin jo lähes 8kuukauden jälkeen oppinut elämään elämääni ilman jatkuvaa kontaktia oikeaan perheeseeni, tuntui lomailu ilman heitä silti hieman tyhjältä. Siskolle tuli lähetettyä kymmeniä kuvia niin mun huoneesta kuin asunnosta löytämistäni suomalaisista esineistä (joita löytyi muuten harvinaisen monta). Niin rannalla kävellessä kuin ekaa NHL-peliä katsoessanikin en voinut lakata miettimästä, kuinka mun perheen pitäisi olla täällä nauttimassa mun kanssa. Isän, joka aikoinaan sai mut innostumaan lätkästä ja siskon, joka ottaa mahtavia lomakuvia mun kanssa. Ensi kerralla sitten. Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt väärin, vietin aivan huippukivan loman ihanien ihmisten luona, pala musta vain tuntui puuttuvan. Mutta se pala tulee reilun kahden kuukauden päästä Kanadaan, en malta odottaa!!

Onnellinen

Koska tiedän, että Floridan aurinkoiset kuvat voivat aiheuttaa ylitsepääsemätöntä matkakuumetta joissain ihmisissä, päätin tähän väliin tulla kertomaan vähän normielämästä Oil Springsissä. Ja siitä mikä on tehnyt mut onnelliseksi näin lähiaikoina.

Heti Floridasta tullessani meillä alkoi viimein mun kauan odottama jalkapallo ja treenejä on nyt ollut reilun viikon ajan. Olin tosi innoissani ja vähän hermostunutkin ennen ekoja treenejä, mutta onneksi siihen ei ollut mitään syytä! Lähes kaikki tytöt tunsin entuudestaan ainakin kasvojen perusteella ja valmentajatkin olivat tuttuja opeja. Joka kerta kun treenit on loppuneet, on mun sisällä hehkunut puhdas onnellisuus. Vaikken olekaan ennen pelannut jalkapalloa eikä se voitakaan säbää, on osa joukkueessa olemista vaan ihan mahtavaa!! Näillä näkymin treenataan neljä kertaa viikossa ja pelitkin pitäis pikapuoliin alkaa, can't wait!

Iso osa mun onnellisuutta on kanssa ne ihmiset, jotka piristää mun päivää päivittäin. Juuri ennen March breakkia järjestettiin loman kunniaksi bileet, joihin porukalla mentiin. Juhlien jälkeen menin takasin Oliverille, jossa sain luvan odottaa mun hostsiskoa, jonka piti siis tulla hakemaan mut. Vaikka kello oli lähempänä kolmea yöllä, Oliver jaksoi valvoa (tai ainakin yritti valvoa) yhdessä mun kanssa mun kyytiä, joka sattui tulemaan reilu puoli tuntia myöhässä. Tälläset ystävät tekee mut tosi onnelliseksi<3 Seuraava kuva on suora lainaus, jonka Zach oli sanonut mun ollessa Floridassa. ("Ikävä juttu, että Erika ei oo koulussa tänään, oisin halunnut pilailla hänen kustannuksellaan") Ihana tietää, että mua kaivattiin, vaikka olinkin vain kaks päivää poissa koulusta.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä kuva mun eilen saamasta palapelistä. Koulussa syötiin eilen lounasta ihan normi tunnelmissa, kun Zach yhtäkkiä antaa kaikille omat laatikot ja sanoo, että avatkaa nää illalla 17.30. Jalkapallotreenien jälkeen sitten päätin avata mun boxin, joka oli täynnä palapelinpalasia. Noin 20minuutin kokoamisen jälkeen sain palapelin valmiiksi ja hymy nousi väkisinkin korviin kun näin tämän. Promiin (eli vuoden isoimpiin tansseihin) on siis 2kk aikaa ja mulla alkaa olemaan kaikki mekon fixausta vaille valmiina! Hauskin juttu tässä koko prom pyynnössä on se, että mun oli tarkoitus kysyä Zachia, mutta Vilja suostutteli mut odottamaan vielä vähän aikaa. Hän siis tiesi, että Zach aikoo kysyä mua ja halusi olla varma etten mä ehdi ensin.

Florida part 1

Tasan kaksi viikkoa sitten March breakin aikana pakkasin mun matkalaukut ja otin suunnaksi aurinkoisen Floridan, tarkemmin sanottuna Treasure Islandin. Lensin siis yksin Tampaan, jossa tapasin mun isän hostvanhemmat, Chuckin ja Carolin. Tiedän, tää saattaa kuulostaa vähän omituiselta, mutta menin siis tapaamaan oman isäni amerikkalaisia hostvanhempia, joiden luona hän vietti omaa vaihtovuottaan monta kymmentä vuotta sitten. Viime vuosien aikana ollaan tavattu heitä useasti ja viime kesänä Suomessa ollessaan he kutsuivat mut käymään Floridassa vaihtovuoteni aikana. Tartuin siis tarjoukseen ja vietin ihanan viikon niin sanottujen "hostisovanhempien" luona, joista muodostui ihan oikean tuntuiset isovanhemmat. Ja nyt kerron vähän viikon ohjelmasta...

Pari ensimmäistä päivää sää oli hieman normaalia viileämpi ja floridalaiset olivat aivan kauhuissaan n.15asteen "kylmästä" säästä. Aurinko kuitenkin paistoi pilvettömältä taivaalta, joten ulkona oli mahtavaa kävellä ja nauttia lomailusta. Ensimmäinen päivä käytettiinkin Chuckin kanssa John's Pass:illa kävellessä ja jutellessa. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon kanadalaisia Floridasta löytyykään. Autojen rekisterikilvistä näki, että Ontariosta tulee runsaasti porukkaa talvea pakoon ja laiturilla kävellessäkin Niagaran putouksilta tuleva perhe pyysi mua ottamaan kuvan heistä. Tämän jälkeen suunnattiin Dolphin Watch-nimiseen veneajeluun, joka vei meidät ympäri Treasure Islandia ja nähtiin niin vedessä uiskentelevia delfiinejä kuin multimiljonäärien omistamia luksustaloja.

Näkymät meidän parvekkeelta

Chuckin ja Carolin condon oma uima-allas! Täällä vietin parikin tuntia ruskettuessa ja lukiessa

 Torstai kului vieraillessa Carolin kirjakerhossa, jossa mut otettiin tosi hyvin vastaan! Kaikki olivat tosi kiinnostuneita kuulemaan Suomesta mutta myös mun vuodesta Kanadassa. Illalla koitti yksi mun kauan odottamia hetkiä, eka NHL-ottelu!! Mentiin siis katsomaan Tampa Bay Lightning vs. Toronto Maple Leafs ja tunnelma oli ihan huippu. Halli oli täynnä niin kanadalaisia kuin amerikkalaisiakin ja molempien maiden kansallislaulut laulettiin aivan mahtavalla tunteella. Itse peli ei mennyt Tampan osalta hirveän hyvin ja ilta päättyikin Toronton 5-0 voittoon. Harmikseni en päässyt näkemään kauan odottamaani Filppulaa (joka siirrettiin Philadelphiaan vain pari viikkoa ennen matkaani) tai joukkueen kapteenia Stamkosia (fun fact: hän pelasi junioriuraansa Sarnia Stingissä), mutta kuuluisa Auston Matthews ja Suomen oma Leksa luistelivat pelissä mukana.

 

 

Viikonloppuna kävin Chuckin kanssa rannalla kävelemässä ja vaikka vesi olikin hieman liian kylmää uimiseen, oli aurinko ja rantahiekka kerrassaan mahtava yhdistelmä. Pienen kävelyn jälkeen liityin Carolin seuraan ja autoin häntä muotinäytöksen järjestelyssä. Carol ja Chuck auttavat molemmat todella paljon omaa communityaan ja tämänkin muotinäytöksen idea oli kerätä rahaa nuorille naisille jotta he pääsisivät opiskelemaan. Illalla olikin toisenlaisen hyväntekeväisyystapahtuman vuoro, paikallinen lastensairaala oli nimittäin saanut uuden ambulanssin käyttöönsä ja sen kunniaksi järjestettiin Western-tyylinen illallinen paikallisella clubilla. Laitettiin cowboy-hatut päähän ja eikun menoksi!

Kyseinen, vuosikymmeniä vanha kirja löytyi Carolin kirjakaapista, aivan mahtava!

Viime viikkojen kuulumisia

Pitkään aikaan ei ole blogitekstiä tullut, inspiraatiota ei vaan ole oikein löytynyt, vaikka aikaa olisikin. Olen tässä pari päivää yrittänyt keksiä hyvää postauksen aihetta, mutta kun mitään ei ole mieleen juolahtanut, päätin vain kuvien avulla selittää viimeviikkojen temmellyksiä. Valtaosa (lue: kaikki) kuvista on snapchat otoksia, jotka suurin osa mun kavereista on jo nähnyt, mutta ei se mitään.

Peliin tarvittavat pakolliset Suomi-kyltit prosessissa

  

Se ylpeyden tunne, kun bongaat Olli Määtän vanhan Knightsin joukkuekuvasta

Kolme viikkoa sitten suunnattiin vihdoin ja viimein London Knightsin peliin, jossa siis pelaa kaksi suomalaista!! Koska ajomatkaa kertyy reilu tunti suuntaansa, ei tälläiset pelit ole ihan jokaviikkoista herkkua (toisin kuin Sarniassa pelattavat Stingin pelit). Helmikuisena perjantaina kuitenkin suunniteltiin peli-ilta etukäteen, pakattiin autoon meidän perheen lisäksi Vilja sekä Will ja eikun menoksi! Ajomatka ja koko pelikokemus ovat yksiä hauskimpia muistoja täältä, vaikka Knights hävisikin 6-2. Illan päätteeksi Will oli oppinut monta uutta sanaa suomea (joista ikävä kyllä päähän jäi ainoastaan "Suomi perkele"), me yritettiin Viljan kanssa saada Kuokkasen ja Juolevin huomio Suomi-kylteillämme ja löydettiin Olli Määttäkin vanhasta tiimikuvasta. Päädyin kanssa naurattamaan koko porukkaa suomalaisella aksentillani, ja ilmeni, että sanon esimerkiksi niinkin yksinkertaisen sanan kuin pingiivini, aivan väärin. Onneksi vielä on neljä kuukautta aikaa oppia.

Lähes kuukausi sitten hankittiin Catan kanssa membershipit salille, ja ollaan siellä käyty yhdessä Catan kaverin Emman kanssa muutaman kerran viikossa. Ostin vain kuukauden jäsenyyden, sillä kohtapuoliin pitäisi kevätlajit koulussa alkaa ja toivon osallistuvani näihin! Tällä hetkellä ykköstähtäimessä on March breakin jälkeen alkava jalkapallo, jota toivon pääseväni pelaamaan. Puolen vuoden aikana olen todennut, että mun sydän todellakin kuuluu joukkuelajeihin ja ikävöin omaa tiimiä, joka tuo motivaatiota ja intoa niin treenaamiseen kuin peleihinkin. Jalkapallon lisäksi olen käynyt muutamissa sulkapallo try outeissa, mutta saa nähdä miten sen kanssa käy. Käytännössä on mahdollista pelata molempia lajeja, mutta joutuisin jättämään joitakin treenejä välistä kahden lajin mennessä päällekäin, joten voi olla, että luovun sulkapallo-urastani. Katsotaan parin viikon päästä, miten käy. Kirsikkana kakun päälle, ilmoittauduin pelaamaan ball hockeyta 40min päässä sijaitsevaan Chathamiin! Kauden pitäisi olla lyhyt (toukokuusta kesäkuun loppuun) ja koostua vain peleistä, mutta odotan tosi innolla tätäkin. Talven aikana urheilua on ollut tosi kova ikävä ja nyt keväällä yritän tarttua joka tilaisuuteen, jonka käsiini vain saan. Syy urheilumattomuuteeni on ollut puhtaasti se, ettei kyytejä esim. salille ole saatu ennen viime kuuta ja talvilajit eivät yksinkertaisesti innostaneet (uinti tai paini).

Tosisuomalaisen tavoin, mun rakkautta ruisleipää kohtaan ei voi sanoin selittää. Kuluneet 6kk olen pariinkin otteeseen maininnut meidän suomalaisten rakastaman terveysleivän, ja korviketta etsiessä käynyt läpi monien kauppojen erilaiset "rye breadit". Ei varmaankaan ole hirveä yllätys kuulla, että Kanadassa rye bread tuppaa sisältämään enemmän vehnä- kuin ruisjauhoja ja se on koostumukseltaan paahtoleipämaista. Innokkaana leipojana mun hostäiti päätti siis, että tehdäänpä itse oma ruisleipämme ja vaikka ensimmäinen resepti epäonnistuikin, ei annettu periksi. Toinen kerta toden sanoi ja onnistuttiin tekemään aito suomalainen ruislimppu! Eihän se reikäleipää tai Vaasan ruispaloja täysin vastaa, mutta silti maistuu tosi hyvältä puolen vuoden paahtoleipäkuurin jälkeen.

  

Huom! Synttäriletussa lukee siis "not 15", ei "hot 15"

Viikko sitten juhlittiin kaveriporukalla meidän nuorimmaisen 16-vuotissynttäreitä. Pakko myöntää, että välillä tuntuu oudolta ajatella Alin olevan kaksi vuotta meitä muita nuorempi, mutta porukan jatkeenahan tuokin menee. Ns."synttärit" oli ennemminkin hengauspäivä kavereiden kesken ja tehtiin mm. ystävyysrannekkeita (joista vain 3/6 valmistui. Tunnetusti poikien kärsivällisyys/kiinnostus käsitöissä ei ole huippuluokkaa), paistettiin lettuja ja pelattiin jalkapalloa Petrolian kaduilla. Ilta oli ihan huippukiva ja tuntuu, että hiljalleen olen alkanut löytää niitä muntyyppisiä ihmisiä ja saanut ihan oikeita ystäviä. Heitä tulee varmasti olemaan suuri ikävä Suomeen palatessa.

En tiedä, kuinka paljon olen blogissa meidän eläimistä kirjoittanut, mutta snapchatista kaverit varmasti ovat nähneet, että musta on tullut todellinen kissaihminen. Tai sanoisinko Kevin-ihminen. Lempilasta ei saa valita, mutta onko täysin väärin, jos paljastan Kevinin olevan mun lempieläin täällä? Tietenkin meidän toinen kissa ja koira ovat myös aivan ihania, mutta tämän kissan kanssa meillä on ihan omanlainen suhde. Suurimman osan ajasta Kevin viettää yksinään nukkuen, mutta iltaisin se innostuu silityksestä ja tykkää leikkiäkin. Tätäkin postausta kirjoittaessa Kevin nukkuu kerälle käpertyneenä mun jalkopäässä (se tykkää olla läsnä, mutta liika läheisyys alkaa helposti ahdistamaan). Viimeiset viikot Kevin on joka aamu maukunut keuhkojensa täydeltä halutessaan mennä ulos, mutta koska piha ei ole aidattu, ei sitä sinne voi laskea ilman talutushihnaa. Ostettiin siis kissalle valjaat ja hihna, ja eikun menoksi! Niin, näinhän me siis luultiin. Ei päästy edes ulos asti, kun Kevin päätti, että nyt riittää, ja jäi makoilemaan maahan. Loppujenlopuksi mentiin ulos, mutta selvästi avara maailma pelottaa suurta kissaa, eikä kävelyttämisestä oikein vielä mitään tule. Pieniä askeleita kuitenkin jo otetaan, ja kiinnostusta löytyy, joten kyllä se siitä.

Eilen alkoi viikon pituinen March break ja tiistaina suuntaan monen kanadalaisen tavoin Floridaan. Seuraava postaus varmaan käsitteleekin tuota matkaa, joten stay tuned!