PS. I miss you Finland

Viimein oon päättänyt ottaa itteäni niskasta kiinni ja kirjottaa Annin toivoman Suomipostauksen!! Otsikon mukaisesti tää postaus kertoo Suomesta ja mitä kaikkea sieltä ikävöin. Heti alkuun haluan korostaa, että olen tyytyväinen mun elämään täällä enkä ole sängynpohjalla itkemässä koti-ikävää. Asiat, joita Suomesta ikävöin, olen onnistunut korvaamaan jollakin toisella ja elämä rullaa. Okei, pakko myöntää että monia asioita ei pysty korvaamaan ja tämän ymmärtää vain kanssasuomalainen, mutta pystyssä kuitenkin pysyn. Nyt lähtee lista käyntiin....


1. Luonto
 Katso alla olevia kuvia ja ehkä ymmärrät, miksi välillä ikävöin Suomen metsiä. Alue, jossa täällä asun on farmlandia, joten montaa metsikköä ei lähiseudulta löydy. Rakastan ulkonaoloa sekä juoksemista ja kävelylenkkejä luonnossa, joten se merkitsee mulle tosi paljon. Ainiin, ja unohdinko mainita, että 4/5 kuvista on otettu max. 10min kävelymatkan päässä mun kotoa? Ja asun siis Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa.

 

  

2. Mökkeily
Suomessa en ole mikään maailman suurin mökkeilijäihminen, mutta supisuomalaisena sitäkin ikävöin kun vieraassa maassa olen. Oma rauha, metsä, järvi ja rantasauna ovat muutamia asioita jotka kuuluvat varmasti joka suomalaisen mökkikokemukseen. Eikä pidä unohtaa marjojen poimintaa hyttysten täyttämässä metsässä!

    

3. Julkinen liikenne
 Vaikka ihmiset usein valittavatkin, kuinka junat ja bussit ovat myöhässä, on pääkaupunkiseudun julkinen liikenne kuitenkin aivan mieletön. Liikkuminen on helppoa ja suhteellisen halpaa eikä tarvitse kysyä kyytiä aina kun haluat lähteä pois kotoa. Täällä kouluun mennään koulubussilla ja se onkin ainoa julkista liikennettä vähänkään muistuttava kulkuväline ennen Sarniaa.

4. Käveleminen
 Lähes vieras käsite täällä, sillä ainoa oikea kulkutapa on ajaminen. Vaikka asuisit 5min kävelymatkan päässä koulusta, suurin osa silti ajaa ja tämä on täysin normaalia. Mua on useammin kuin kerran katsottu hieman oudosti, kun kieltäydyn kyydistä alle kilometrin päässä asuvan naapurin luokse, ja sanon käveleväni. Pyöräilystä en viitsi edes puhua, suurin osa täällä ei tunnu edes omistavan sellaista, ja jos omistaa, sitä käytetään pari kertaa vuodessa.

5. Ruoka
 Vaikka mun ja Viljan tarjoamia ruissipsejä onkin haukuttu kalanruuaksi, salmiakkia yhdeksi hirveimmistä asioista joita he ovat ikinä maistaneet ja suomalaista purkkaakin liian vahvaksi, mä silti ikävöin ja rakastan suomalaista ruokaa. Täällä ollessa olen tajunnut, että suomalaisilla on aika uniikki ruokakulttuuri, jota ei voita mikään. Eniten kaipaan suomalaisen ruuan terveellisyyttä ja monipuolisuutta. Pyrin täälläkin syömään mahdollisimman hyvin, mutta onhan se paljon vaikeampaa kuin Suomessa. Jopa mun hostäiti on todennut, ettei ole ikinä tavannut terveellisemmin syövää ihmistä kuin minä, enkä todellakaan ole mikään terveyssyöjä. Muutaman kerran olen yrittänyt selittää, että kanadalaisten ruisleipä on aivan erilaista kuin suomalainen, siinä on enemmän vehnää kuin ruista, mutta eihän sitä täällä ymmärretä. Mun onnekseni kaurahiutaleita löytyy maailman joka kolkasta, mutta maistuu sekin erilaiselta ilman itse poimittuja ja pakastettuja marjoja.
Top 5 ruuat, joita ikävöin: ruisleipä, kala (jota ei ainakaan meidän perheessä syödä YHTÄÄN), metsästä poimitut ja itse pakastetut marjat, karjalanpiirakat ja korvapuustit.

  

6. Koulu
 Kanadalaiset tuntevat Suomen lätkämaana ja maana, jossa on maailman paras opetussysteemi. Puoli vuotta kanadalaista high schoolia käytyäni, voin kertoa, että koulu Suomessa on pretty amazing. Ei kanadalainenkaan koulusysteemi ole huono, mutta vapaaehtoinen lukio kerää puoleensa nuoria, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita opiskelusta. Toisin kuin Suomessa, täällä oppivelvollisuus ei lopu yläkoulun jälkeen vaan koulunkäynti on pakollista kunnes täytät 18. Puolet mun koulun opiskelijoista tulee farmeilta ja heidän tulevaisuudenhaaveensa onkin jatkaa maanviljelyä, joten on ymmärrettävää, ettei koulunkäynti paljoa innosta.

7. Kouluruoka
 Mä en ole ikinä ollut ihminen, joka vihaisi kouluruokaa. On kuitenkin pakko myöntää, että arvostus sitä kohtaan on noussut satakertaiseksi vietettyäni nämä kuukaudet Kanadassa. Täällä sulla on kaksi vaihtoehtoa; pakkaat joko oman lounaan, jonka syöt koulun cafeteriassa tai menet ulos kaupungille syömään. Koska en halua tuhlata rahaa lounaaseen joka sisältää aivan liian usein ranskalaisia tai pizzaa, teen joka päivä oman lounaani. Puolen vuoden koulunkäynnin jälkeen ihmettelen, miten kanadalaiset pystyy tekemään tätä vuodesta toiseen! Multa nimittäin loppuu ideat ja usein mun lounas koostuukin joko salaatista, voileivistä, hedelmistä tai wrapeista.

8. Urheilu
 Olisin voinut otsikoida tän kanssa nimellä säbä, mutta tajusin, että ikävöin muutakin urheilua kuin säbää. Säbä on kuitenkin ykkönen, ja ikävöin sitä, etten ole osa joukkuetta ja ylipäätänsä koko lajia. Tällä hetkellä käyn kuitenkin kickboxing tunneilla ja keväällä yritän liittyä koulun jalkapallojoukkueeseen, joten näillä yritän korvata säbää. Reikäpallon lisäksi ikävöin niin juoksu- kuin kävelylenkkejä ja jopa omatoimisten tekoa yhdessä mun siskon kanssa.

  

9. Sisko
 Tiedän, että oon äärettömän onnekas saadessani Catan mun hostsiskoksi ja vaikka meijän välit onkin tosi hyvät, ei omaa siskoa voi voittaa mikään. Täällä ollessa oon tajunnu kuinka mahtavaa ja harvinaista se on, että oma sisko voi olla samalla yks parhaista kavereista. Yhdessä treenaaminen, säbä, lätkä, pitkät kävelylenkit, läksyissä auttaminen ja ihan vaan yhessä hengaaminen ja puhuminen on asioita mitä ikävöin. Onneksi ensi kesänä voidaan taas tehdä kaikkia näitä asioita, ja sä pääset auttamaan mua ruotsissa ja mä vastavuorosesti sua enkussa.

  

  

10. Perhe
Enhän mä voi kirjottaa mun siskosta mainitsematta mun muuta perhettä! Äiti, isä, sisko ja veli, mä sanoisin että ollaan aika tiivis paketti ja vaikka meillä on omia juttuja, myös paljon yhteistä löytyy. Kävelylenkit, lautapelien pelaaminen, mökkeily ja suunnistus, tässä muutama. Ootte ollut tuki ja turva koko mun elämän eikä sekään fakta, että muutin vuodeksi toiseen maahan, estä teitä viestittämästä ja varmistamasta että kaikki menee hyvin. Perheen jatkoksi liittäisin ihanan Kerttu-koiran, jonka iloisuutta, loppumatonta energiaa ja leikkimielisyyttä toisinaan kaipaan.

  

11. Kaverit
Niin koulussa, säbässä kuin kaikkialla muuallakin tavatut kaverit on mulle tosi tärkeitä ja heitä kaipaan eri tavalla kuin perhettä. Tiedän, että mun perhe odottaa mua (ne on tavallaan pakotettuja rakastamaan mua vuoden poissaolonkin jälkeen), mut kaverit alkaa pikkuhiljaa lähtemään omiin suuntiinsa, kun lukio lähenee heillä loppuaan ensi vuonna. I know, parhaimmat heistä ei häviä mun elämästä, mutta silti sitä välillä ajattelee. ONNEA KAIKILLE VANHOIHIN PERJANTAINA, HOITAKAA HOMMA KOTIIN!!

  

  

 12. Suomi
  Tällä otsikolla meinaan suomea, mun omaa äidinkieltä. Enkkua puhun jo ihan mukavasti, mutta kyllä se kotikieli on aina siellä pohjalla. Aksentti löytyy vieläkin (omaan korvaan liian vahva mutta muiden mielestä "söpö"), joten älkäähän huoliko, kyllä se suomi vielä luonnistuu. Joskus suomea puhuessa kuulen (erityisesti Oliverilta) kuinka hassulta meidän kieli kuulostaa, kun kaikki sanat tuppaavat päättymään i:hin tai muuhun vokaaliin. Viljalta olen myös oppinut suomalaisten sanontojen käytön, jota tulen varmasti jatkamaan Suomessakin! (Ja tässähän ei ole päätä eikä häntää, sillä mä ja Vilja ei ikinä puhuta suomea, ainoastaan tekstataan suomeksi)

Näin kaihoisan postauksen päätteeksi haluan vielä muistuttaa, että tällä hetkellä elän tyytyväisenä molemmat jalat Kanadassa. Kutsun Oil Springsiä jo hyvillä mielin kodiksi, vaikka mun pysyvä koti sijaitseekin Suomessa. On uskomatonta ajatella, kuinka erilaiseen elämään sitä pystyy sopeutumaan kun vain haluaa, ja loppujen lopuksi olemaan vielä onnellinen. Eikö tätä voi jo kutsua yhdeksi vaihtovuoden päätavoitteista?

Dog Sled Trip, orientaatio + synttärit

Yksi vaihtovuoden kohokohdista on varmasti Pohjois-Ontariossa, Alqonguinin kansallispuistossa, järjestettävä koiravaljakkoajelu, jonka YFU Canada järjestää vuosittain. Ennen tätä järjestetään kaikille YFU:n vaihtareille pakollinen mid-year orientation eli puolivuosivalmennus. Matka alkoi aikaisin parin viikon takaisena maanantaina (30.1), kun suunnattiin koulubussilla kohti Listowelia. Täällä siis tavattiin kaikki vaihtarit puolen vuoden tauon jälkeen ja päästiin vähän vaihtamaan kuulumisia. Käytiin suuressa ryhmässä läpi vaihtovuoden ylä- ja alamäkiä sekä pohdittiin mm. koti-ikävää. Kaikenkaikkiaan mid-year orientation ei kovin montaa tuntia kestänyt ja myöhäisen lounaan jälkeen hypättiin taas bussiin ja suunnattiin kohti Pohjois-Orientaatiota. Noin neljän tunnin ajamisen ja parin pysähdyksen jälkeen saavuttiin hotellille, jossa purimme tavarat ja seisoimme ulkona n. 30min kuunnellen erilaisia säännöksiä dog sled trippiin liittyen. Loppuilta menikin sitten pizzaa syödessä, pelatessa korttia ja hengailessa muiden kanssa.

Tiistaina koitti aikainen herätys, sillä 7.30 bussi starttasi hotellin pihasta kohti Alqonguinin kansallispuistoa. Tämä oli myös mun synttäripäivä ja herätessä oli ihana lukea kännykkään tulleita synttäritoivotuksia Suomesta, kiitos kaikille jotka muistitte mua! Aamupalalle mennessä onnentoivotuksia sateli ja bussissa istuessani kaikki alkoivat yhtäkkiä laulaa mulle. 40hengen vaihtariporukasta lähti ihan kivasti ääntä ja olin tosi otettu tästä!<3
Pienen ajamisen jälkeen saavuttiin kennelille, mistä meidän tuli lähteä kohti itse koiravaljakkoilua. Kuten alla olevasta kuvasta näkee, koiria oli PALJON (todellisuudessa ainakin tuplasti kuvan määrä) ja paikalla olleet ohjaajat tunsivat heistä jokaisen pelkän vilkaisun perusteella ja osasivat jopa kertoa, missä rivissä he asustavat. Edellisenä iltana meidät oli jaettu 15henkilön tiimeihin, joiden sisällä meidän tuli valita itsellemme pari dogsled tripin ajaksi. Mä olin yhdessä saksalaisen Pian kanssa, ja kahdestaan jaoimme siis valjakon ja kuusi koiraa. Kennelille päästyämme pakattiin meidän tavarat valjakkoon, noudettiin oikeat koirat ja LET´S GO!!

Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta siitä näkee meidän valjakon koirien nimet, niiden paikat ja valjaiden värikoodit

Noin 4,5h kuluttua saavuttiin leiriin, jonne päästyämme irrotimme koirat valjakosta ja söimme lounasta. Kello oli vasta kolme iltapäivällä, mutta kiirettä piti jotta ehdittiin ennen pimeän tuloa hakea vettä läheisestä järvestä, pilkkoa polttopuita sekä tietenkin ruokkia ja silittää koiria. Pimeän tultua ja lämpötilan laskettua vietettiin loppuilta teltassa illallista syödessä ja jutellessa. Oli hauskaa kuunnella muiden tarinoita koirista ja siitä, kuinka lähellä kaikki olivat puuhun törmäämistä, sillä joissain kohtaa polut olivat todella kapeita. Me ei onneksi Pian kanssa törmätty puihin, mutta kaaduttiin kaksi kertaa koirien vetäessä liikaa oikealle. Toisella kerralla päädyttiin jäätyneen joen päälle ja ylös noustessa astuin vahingossa liian ohuen jään päälle, joten loppupäivä mentiin märällä saappaalla. Kyllähän siinä varpaat meinas jäätyä, mutta loppujenlopuksi siitäkin selvittiin.


Keskiviikkona koitti aikainen herätys noin seitsemän aikoihin ja pannukakkuaamupalan sekä tavaroiden pakkaamisen jälkeen kytkettiin koirat taas valjakoihin ja mentiin. Vaikka herättiin seitsemältä, ei päästy matkaan kuin 9.30 tienoilla, sillä esim. oikeiden koirien laittaminen oikeisiin valjakoihin vei yllättävän paljon aikaa. Samoin kuin edellisenä päivänä, ajettiin noin 4.5h ennen kuin saavuttiin uuteen leiriin. Matkaa kertyi kuulemani mukaan n.35km eli ihan mukavasti. Edellispäivän tapaan vietettiin iltapäivä askareita tehdessä ja sahattiin mm. uusia puita bonfirea varten. Onnistuttiin Oliverin (unkarilainen vaihtari) kanssa rikkomaan saha, eikä nuotiokaan syttynyt heti ensimmäisellä yrityksellä, mutta pienellä avustuksella tästäkin selvittiin. Koko matkan ajan saatiin ihan uskomattoman hyvää ruokaa (kiitos ohjaajallemme Andrewlle), eikä tämäkään ilta ollut poikkeus. Loppuillan vietin ulkona nuotion ääressä seisten ja jutellen Oliverin ja Alejandron (Ecuador) kanssa. Tunnettiin jo entuudestaan suhteellisen hyvin (käyn yhdessä heidän kanssaan katsomassa OHL-pelejä), mutta kolmen päivän retki pusikossa lähensi meitä entisestään.

Torstaina koitti meidän vika päivä pusikossa, joten aikaisen herätyksen, aamupalan ja kamppeiden pakkaamisen jälkeen koitti parin tunnin mittainen matka kohti kenneliä. Siellä vietiin koirat takaisin koteihinsa ja tavattiin muut tiimit. Tämän jälkeen pakkauduttiin bussiin, jossa kaikki kertoivat innoissaan omia kokemuksiaan matkalta, ja suunnattiin takaisin kohti kotia.

Kokonaisuudessaan voin sanoa, että Dog sled trip oli mahtava kokemus ja worth going for! Oli mahtavaa viettää pari päivää erossa "sivistyksestä", puhelimista ja olla vain oman tiimin sekä koirien ympäröimänä. Maisemat olivat uskomattomat ja metrin paksuinen lumikerros yhdessä koskemattoman metsän kanssa toivat mieleen Lapin. Tolta matkalta jäi mieleen monia hienoja muistoja ja entistä vahvempia kaverisuhteita. Loppuun pistän vielä muutamia kuvia, joita tuli otettua tuon kolmen päivän aikana...

Pia (Saksa) ja mä

Nää kaks kuvaa ei oo meidän valjakon koirasta, mutta Elly oli niin söpö että pakkohan senkin oli päästä tänne!

Ehdottomasti yks lempparikoirista!