Elämää

Kuukausien kuluessa aika vaan kiihtyy ja nyt mennään jo toukokuun puoliväliä! Ihan hullua. Maaliskuu ja huhtikuu vilahti ihan silmien edestä, niin nopeasti ettei blogiakaan ole tullut turhan paljoa päiviteltyä. Kiirettä on pukannut, ja jäljelle jäävän luppoajan oon saanut hyvin käytettyä kavereiden ja perheen kanssa. Nyt kuitenkin päätin ottaa läppärin syliin, nauttia ilta-auringosta terassilla ja kirjoittaa näin mukavan rennon maanantain päätteeksi. Huomenna matikankoe, johon pitäisi kohta edes harkita lukevansa. Noh, sen ehtii myöhemminkin.

First things first eli jalkapallo. Niinkun olen jo maininnutkin, mun jalkapalloura alko lähes kaksi kuukautta sitten ja pikkuhiljaa se lähenee loppuaan. Varsinaiset ottelut alkoivat pari viikkoa myöhässä tuomarisotkujen takia, mutta pääasia oli kuitenkin päästä pelaamaan. Myöhästelyn takia meidän peliaikataulusta tuli aika tiukka, mikä meinasi 3peliä viikossa ja siihen päälle treenejä. Ja mehän pelattiin. Noiden parin viikon aikana sää vaihteli aurinkoisesta 23-asteesta jäätävään vesisateeseen ja 7-asteeseen, ainoastaan yksi peli peruttiin Sarnian puistojen muodostuttua suuriksi vesilätäköiksi. Huomenna koittaa meidän joukkueella mahdollisesti viimeinen peli, sillä voitto tarvitaan jatkoonpääsyyn. "Älä nyt noin negatiivinen oo", pyörii varmaan monen mielessä mutta yhdellä voitolla ja varmaan viidellä häviöllä ei pitkälle pötkitä. Mutta ei se mua haittaa, mun tavote oli päästä pelaamaan ja sen saavutin. Meijän joukkue on tosi kiva ja valmentajat ihan huiput. Huomenna nähdään miten käy! (Ja sääennustehan on luvannut lähemmäs 28-astetta seuraavien parin päivän ajaksi, että kattellaan miten kunto kestää)

    

  

 Kukkaseppeleitä, monia selfieitä, banaanipannareita, suomalaista musiikkia ja paljon naurua on kuulunut tähän kevääseen kenenkäs muun kuin Viljan kanssa. Annan kuvien ja videonpätkän tehdä työnsä, enkä kirjottele turhan paljoa.

Viljasta puheenollen päätänkin nyt jatkaa mun tuoreimmalla jutulla, Arts Appreciation Nightilla, joka järjestettiin meidän koululla viime keskiviikkona. Suomennettunahan se tarkoittaa taiteiden kunnioittamisiltaa, joka nimensä mukaisesti oli osoitettu taiteen eri muodoille. Muutamat oppilaat yhdessä englannin opettajan Mrs. Muellerin (mun lemppariope btw<3) kanssa järjestävät vuosittain tämän tapahtuman, jossa on erilaisia esityksiä musiikista tanssiin ja runoihin. Välitauolla oli tarjolla ruokaa ja käytävällä näytteillä oppilaiden tekemiä taideteoksia. Eräänä päivänä tunnilla istuessani Mrs. Mueller tuli mun luokse ja pyysi mua soittamaan pianoa kyseiseen iltaan. Olin vähän kiikun kaakun ideasta, sillä en oo hirveästi täällä ollessa soittanut ja suurelle joukolle esiintyminen ei ole mun lempiasioita. Viljan kanssa kuitenkin keksittiin, että mehän voitais tehdä yhteisesitys, jossa Vilja tanssii (taitava ballerina vuosien kokemuksella) ja mä soitan pianoa. Ja tämähän me päätettiin alle viikkoa ennen kyseistä iltaa. Noh, koko viikonloppu siinä käytettiin harjoitteluun ja koreografian tekoon, mutta loppujen lopuksi onnistuttiin ja luotiin aika hieno esitys! Videoklippiä ei showsta ikävä kyllä otettu, mutta ehkä me se joskus vielä esitetään uudestaankin...

    

 Muutama viikko sitten meillä oli PD-day, eli koulua ei ollut ja päästiin auttamaan Oil Springsin yhteisöä puita istuttamalla. Tämä vuosihan on Kanadan 150:s juhlavuosi ja sitä on juhlistettu ympäri vuoden eri tavoin, yksi näistä oli valtion lahjoittamat puuntaimenet kylän kävelypolulle. Innokkaina (mutta kokemattomina) auttajina suunnattiin istutushommiin yhdessä Viljan, Oliverin, Alejandron ja muutamien muiden kyläläisten kanssa. Kaksi tuntia hurahti puoliksi kaivaessa ja puoliksi nauraessa ja toinen toistamme ohjeistaessa. Tämän jälkeen lampsittiin takaisin meille, jossa tehtiin pizzaa ja nautittiin illasta terassilla jutellessa sekä korttia pelatessa. Ja kuten videosta näkee, Oliver ei osaa sekoittaa kortteja.

Viime viikolla suunnattiin rajan yli Michiganiin muutamaksi tunniksi shoppailemaan. Oliverin eka kerta USA:ssa oli menestys, vaikkei tuntia kauemmas kodista mentykään. Huomatkaa, kuinka Erika on mahtunut kuvaan (vieläpä patalappu päässä), vaikka istuikin etupenkillä kameran ulottumattomissa. Ehkä snapchat keksi juuri tälläisiä tilanteita varten tarrojen tekomahdollisuuden.

Viimeisin, muttei suinkaan vähäisin asia on nimittäin drive-in! Viikko sitten ajettiin yhdessä Willin ja hänen tyttäreidensä kanssa tunnin matka Grand Bendiin, jossa ihasteltiin rantaa ja mentiin mun ensimmäiseen drive-in leffaan! Amerikkalaiseen tapaan myös Kanadassa on paikkoja, jossa keskelle peltoa on pystytetty jättimäinen valkokangas, jonka eteen ihmiset pystyvät parkkeeraamaan autonsa ja sieltä sitten seuraamaan elokuvaa. Jotkut jopa olivat ottaneet omat tuolit ja viltit mukaan ja siirtyivät ulos katsomaan leffaa. Me kuitenkin pysyttiin auton sisällä syöden poppareita, JOIDEN UUDELLEENTÄYTTÖ MAKSOI VAIN 0.25$ eli alle 20senttiä. Normaaliin leffateatteriin verraten ruoka oli ihan super halpaa ja se myytiin söpöstä jenkki-tyylisestä kaupasta. Koko tunnelma oli niin Riverdale-henkistä, rakastin yli kaiken. Toivon todella paljon, että ennen mun lähtöä mennään vielä uudelleen, sillä mä ihastuin ihan täysin drive-in:iin! Ehdottomasti yksi asia mikä Suomessakin pitäisi olla.

Kuva meidän terassilta. Rakastan kun kaikki alkaa taas vihertämään ja ilma lämpenemään, kesä on selvästi tulossa! (ainakin tänne, toivottavasti myös Suomeen)

 

Toivottavasti ylläoleva video naurattaa ainakin joitakin yhtä paljon kuin se nauratti mua