Viime maanantaina koitti pitkään suunniteltu matka Canada's Wonderlandiin, Kanadan suurimpaan huvipuistoon. Ajomatka oli reilut 3h, joten herätys soi ennen kuutta ja tien päällä oltiin 6.30. Reissu tehtiin ihan kaveriporukalla ja matkassa oli mukana mun lisäksi Vilja, Oliver, Alejandro, Cody ja Jordan (itse huvipuistossa mukaan liittyi viime postauksesta tuttu Ties). Menomatka hujahti tosi nopeasti jutellessa, musiikkia kuunnellessa ja navigaattorina toimiessa (just kidding, oli meillä oikeekin navigaattori, mä sain luvan toimia tuplatsekkaajana). Edellinen päivä oli kokonaan mennyt Grand Bendissä kaveria tavatessa ja olin tullut kotiin vasta yömyöhään, joten silmät meinasivat pari kertaa ajaessa painua kiinni.
Vilja ja Oliver suunnistamassa |
Perille Wonderlandiin päästiin kymmenen aikoihin ja iltapäivään asti jaksettiin juosta laitteissa. Oltiin ostettu normilippujen lisäksi ns."fast-passit" joilla päästiin (joidenkin laitteiden) jonojen ohi ja näin aikaa ei kulunut turhaan odotteluun. Päivä oli tosi lämmin ja osa pojista väsyi suhteellisen nopeasti, joten lähdettiin kotia kohti jo vähän ennen neljää. Mä ja Vilja oltais jaksettu mennä laitteissa vielä koko loppuilta, joten aikainen kotiinlähtö ehkä vähän harmitti, mutta kaikenkaikkiaan päivä oli oikein onnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti