maanantai 16. toukokuuta 2016

Lentotiedot!

Pitkän odottamisen jälkeen sain YFU:lta viimeinkin lisäinfoa lähdöstäni, nimittäin lentotiedot! Maanantaita piristi kummasti sähköpostiin tullut viesti, jossa kerrottiin mun ja kahden muun YFU:n kautta Kanadaan lähtevän vaihtarin lentävän Torontoon 1.9!! Lähtö on siis syyskuun alussa, eli aika myöhään, mutta extrapitkä kesäloma täällä Suomessa ei ole yhtään pahitteeksi! Olen myös ymmärtänyt, että koulut alkavat Kanadassa aika myöhään, joten sekin selittää tuota lähtöpäivää.



Tuli aika uskomaton fiilis ton sähköpostin luettuani, mulla on viimein konkreettinen lähtöpäivä! En tiedä mitään hostperheestä tai siitä, minnepäin sijoitun, mutta jo lähtöpäivän tietäminen auttaa paljon. Voin suunnitella rauhassa menoja kesäksi ilman että tarvii kokoajan arpoa, olenko Suomessa vai en. Pikkuhiljaa alkaa todellakin tuntua siltä, että vuosi Kanadassa lähenee, eikä se häämötä enää kaukana tulevaisuudessa. Tällä hetkellä päälimmäisenä on mielessä helpotus. Helpotus siitä, että tietää jotain, eikä kaikki ole pimennossa. Seuraavan kerran, kun joku kysyy tiedänkö mitään tulevasta vuodestani, voin ainakin sanoa lähtöpäivän. On vaikeaa selittää, mutta se todella merkitsee jo paljon, ainakin mulle. Day counterkin näyttää nyt virallisesti tältä:


Toivotaan, että lisää tietoja alkaa pikkuhiljaa tulemaan (kuten hostperhe- ja sijoitustiedot), mutta tällä hetkellä oon tosi tyytyväinen tähän.  Seuraavan kerran tulen todennäköisesti kirjoittamaan parin viikon kuluttua, kun valmennusleiri Virroilla ja koeviikko ovat ohi. Ihan hullua ajatella, että kesäloma on jo näin lähellä ja kesän lopulla odottaa lento Atlantin yli aivan uusiin maisemiin!

Iloista viikkoa kaikille!
PS. 16/17 Vaihtariblogeja voi edelleenkin linkkailla tohon alas ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti