Läksiäiset

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että eilen mulla oikeesti oli läksiäiset, joita olin suunnitellut jo keväästä asti. Mitä lähemmäs vaihto tulee sitä nopeemmin aika vaan kulkee ja tällä hetkellä day counter näyttää 4 päivää! Fiiliksiä on edelleen vaikea selittää, jotain innostuksen ja epäuskon välistä varmaankin, mutta suuri haikeus ei oo vielä iskenyt. Ehkä senkin aika sitten joskus tulee, tällä hetkellä yritän olla ajattelematta liikaa ja keskittyä nauttimaan jäljellä olevista päivistä. Toivotaan, että vika viikko Suomessa eletään vielä hymy huulilla!

Suolasena tarjoilin siis Välimeren kasvispiirakkaa, salaattia ja poppareita. Ei mitään hirveän kanadalaista, mutta vieraat tykkäsivät kovasti.

Tosissaan pääsin kokeilemaan vähän kokin taitojani ja kokkaamaan n. 15hengelle ruokaa, kun muulla perheellä oli menoja eivätkä he ehtineet mua auttamaan. Onneksi tästä kuitenkin selvittiin huolellisella valmistelulla ja kaikki sujui tosi hyvin. Suurena apuna oli se, että mun täti oli tehnyt juhliin tosi hienon Canada-caken, joka saikin paljon kehuja! Kiitos myös Iidalle vaahterasiirappimuffinsseista, jotka olivat ihan täydellisiä!

Makeista ei tullut otettua kunnon kuvaa, mutta tästä näkee juhlien päätähden, eli kakun!

  

Hyvä ruoka parempi mieli, eiks se niin meekin? :) Syömisen jälkeen siirryttiin meijän takapihalle ottamaan kuvia ja niitä tulikin sitten aika paljon. Tuuli aiheutti vähän ongelmia kuvausten kanssa, mutta onneks löyty edes muutama kuva jossa kaikilla ei oo hiukset kasvojen edessä tai silmät kiinni.

 

Loppuilta menikin sitten jutellessa, syödessä sekä pelatessa korttia.  Mulla oli tosi kiva ilta ja eiliseen on kiva palata, jos/kun ensi talvena tarviin tsemppiä Kanadassa. Lähes kaikki vieraat on vuoden takaisia tuttavuuksia lukiosta ja tuntuu ihan käsittämättömältä, miten ihanan porukan oon ehtinyt vuodessa saadakaan mun ympärille. Säbäkavereita ei juhliin päässyt kuin yksi sairastumisten ja SM-karsintojen takia, ensi kerralla sitten :) Näitä ihmisiä tulee ikävä sekä kaikkia muita, jotka ei eilen mukaan päässytkään.

Tähän loppuun pistän vielä kuvan läksiäislahjoista, joita sain ihan älyttömän paljon. Sain ihania kortteja ja paljon suomalaista karkkia sekä kaksi tosi hienoa survival kittiä! Lisäksi Looking For Alaska-kirjan, koska meen Kanadaan, joka on ihan Alaskan vieressä. (Tää oli oikeesti tosi kekseliästä, kiitti Muhku;) )

Kiitos kaikille, jotka pääsi eilen meille! Vuoden päästä nähdään<3

One month

Vaikea uskoa, mutta totta se on. Kuukauden päästä mulla koittaa lähtö Atlantin toiselle puolen, jonnekin päin Kanadaa. Tuntuu, että vaihtovuosi on aina ollut kaukainen unelma, mutta vähitellen sitä alkaa tajuamaan, että pian senkin aika tulee. Kuukausi aikaa nähdä kavereita ja sukulaisia. Kuukausi aikaa viettää perheen kanssa. Kuukausi aikaa nauttia Suomesta, sen kesästä ja ruuasta.

Fiilikset ovat tällä hetkellä vaihtelevat (kuten kaikkien kohta lähtevien vaihtareiden, uskoisin). Samaan aikaan ei malta odottaa lähtöä, mutta toisaalta huvittaisi jäädä oman peiton alle tuttuun ja turvalliseen. Tällä hetkellä innostus ja uteliaisuus voittavat kuitenkin pelon tulevasta. Pelko on kuitenkin sanana liian voimakas, ehkä tilannetta kuvaa paremmin jännitys. Kokonaisuudessaan mun on tosi vaikea kuvailla mun fiiliksiä vaihtoon lähdöstä. Lähes päivittäin joku kysyy "miltä tuntuu lähteä?" tai "eikö sua jännitä ihan sikana?". Vaikka osaan odottaa tätä kysymystä, en ikinä osaa vastata siihen. En yksinkertaisesti tiedä miltä musta tuntuu. Innokkaalta ja jännittyneeltä samaan aikaan, luulisin. Perheessäni ollaan puhuttu vaihdosta kohta kaksi vuotta, joten aihe on jo niin jokapäiväinen, etten tiedä millaisia tuntemuksia lähenevä lähtö minussa herättää.

Toinen usein kysytty kysymys koskee tulevaa asuinpaikkaani ja hostperhettä. Ikävä kyllä, en vieläkään tiedä niistä mitään. Tämä voikin olla yksi syy, miksen kunnolla tiedä omia fiiliksiäni vaihtoa koskien. Tuntuu turhauttavalta ajatella vaihtoa, kun ei yhtään tiedä, millaisessa perheessä ja koulussa sen tulee viettämään. Tällä hetkellä en kuitenkaan voi tehdä muuta kuin odottaa, odottaa ja odottaa. Tiedot tulevat sitten kun ovat tullakseen.

Yksi tuntemus, joka nousee lähes päivittäin mieleen, on kiire. Tuntuu, että hoidettavia asioita on 100 ja kuitenkin joku niistä jää aivan viime tinkaan. Viisumi, läksiäisten suunnittelu ja enkunkurssin käyminen itsenäisesti ovat vain osa asioista Things to do-listalla. Samalla haluaisin viettää mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa ja tehdä asioita, joita en ensi vuonna pääse tekemään. Onneksi aikaa on kuitenkin vielä kuukausi jäljellä.

Hyvää loppulomaa kaikille! Muistakaa nauttia viimeisistä viikoista ennen kouluun paluuta :) Toivotaan, että seuraava postaus käsittelee jo hostperhettä ja sijoitustietoja!