keskiviikko 31. toukokuuta 2017

PROM 2k17

Lähes jokainen Pohjois-Amerikkaan suuntaava vaihtari pääsee kokemaan vuotensa aikana Promin, eli seniorivuoden tanssiaiset. Sana tanssiaiset ei kuitenkaan aivan vastaa promia, sillä se pitää sisällään niin paljon muutakin kuin tanssimista. Mun koulun prom järjestettiin siis viime lauantaina 27.5. ja tulin nyt vähän kertomaan siitä. (VAROITUS! Kuvavyöry tulossa)

Promiin valmistautuminen alkaa ainakin tyttöjen osalta jopa puoli vuotta etukäteen ja viimeiset pari viikkoa ei koulussa juuri muusta puhuttukaan. Foodsissa kokattiin monia eri ruokia (niin suolaisia kuin makeitakin) promia varten ja matikantunnilla autettiin tavaroiden järjestämisessä ja koulun muuttamisessa tähtiyöksi, olihan tämän vuoden teema Starry Night. Itse en uskonut olevani niin "promfanaatikko", mutta viikkoa ennen stressasin silmät päästäni yrittäessäni päättää sopivaa kampausta, kynsiä, meikkiä ja lista sen kuin jatkuu. Hostmom sanoi, ettei ole ikinä nähnyt mun käyttäytyvän niin "tyttömäisesti" kuin viimeviikolla käyttäydyin, hahhah!

   


Minä ja hostmom
Lauantai aamu alkoi aikaisella herätyksellä ja retkellä kampaajalle. Tämän jälkeen ehdin olla kotona parin tunnin ajan pakkaamassa ja valmistelemassa kunnes lähdettiin naapurin luokse kuvia ottamaan. Oonko muuten ainut, jonka mielestä ylläoleva vaja näyttää suoraan Liisa Ihmemaasta?!

 

  


Minä ja hostsisko Rachel


Oil Springsissä otettujen kuvien jälkeen suunnattiin Petroliaan meikkiä varten ja sen jälkeen vieressä olevalle VPP:lle (Victoria Playhouse) lisää kuvia ottamaan. Tavattiin siellä mun promdate Zach, joka siis kuuluu yksiin mun parhaista kavereista täällä. Monia kuvia otettiin ja mun yksiä lemppareista oli ylimpänä olevat corsage kuvat. Täällä siis pojalla on tapana ostaa tytölle ranteeseen laitettava kukka, ja sen luovuttaminen pitää valokuvata monella eri kameralla. Viime vuosina muotiin on myös tullut niin sanotut "promsukat", jotka ovat nimensä mukaisesti promia varten hankittavat ylikirkkaan räikeät sukat. Ja tälläisethän Zachilta löytyi.


Petroliasta mentiin Wyomingiin Mikaylaghin kotiin, jossa meidän promlimoporukka kokoontui. Otettiin muutamia kuvia, pidettiin nyyttärit ja suunnattiin limusiinillä kohti Sarniaa ja Blue Water Bridgeä. Kuvia limusiinistä ei ikävä kyllä ole, mutta oli ihan uskomatonta päästä matkustamaan sillä! Perinteen mukaisesti kaikki koulut meidän alueella kokoontuvat sillan alle kuvia ottamaan ennen promin alkua, joskin joka koululla on prom eri viikonloppuna.




Erika and the boys


Kai tiesitte, että mun ja Viljan vuosipäivää juhlittiin päivää promin jälkeen

Vilja, Jordan ja mä

Mackenna ja mä
 Näitä maisemia katsoessa kaikki varmaan ymmärtävät, miksi suurin osa promkuvista otetaan joka vuosi juuri tämän sillan alla. Päivä oli kerrassaan täydellinen ja tuolla vietettiinkin muutama tunti ottaessa kuvia KAIKKIEN kanssa. Tämän jälkeen limo vei meidät viimein illan päätapahtumaan eli itse promiin.



Itse promista mulla ei ole kahta kuvaa enempää, sillä menoa ja meininkiä riitti niin paljon ettei siinä turhia ehtinyt kuvailemaan. Koulun sali, käytävät ja koko cafeteria oli koristeltu aivan huippukauniisti ja esimerkiksi käytävät oli vuorattu mustalla kankaalla ja loistavilla valoilla tähtiyön kunniaksi. Sali oli varattu tanssimiseen ja DJ:n johdolla jorattiin hyvä osa illasta, oli aivan huippua! Kuten alussa mainitsinkin, tarjolla oli monenlaista naposteltavaa, pelejä, photobooth ja oikea valokuvaaja. Illan ollessa lopuillaan haluttiin ottaa Viljan kanssa vielä viimeiset kuvat yhdessä ja valokuvaaja ihmetteli, että ollaanko me siskoksia kun niin samanlaisilta näytetään. Sanottiin, että ei, mutta suomalaisia molemmat ja kävi ilmi, että valokuvaajan siskonpoika asuu tällä hetkellä Suomessa suomalaisen vaimonsa kanssa. Valokuvaajakin oli itse vieraillut siellä ja hehkutti täysillä puhdasta luontoamme, ihmisten rehellisyyttä ja erityisesti saunaa. Jälleen yksi hetki, jolloin olin sanoinkuvaamattoman ylpeä mun hienosta kotimaasta!

Promin päätyttyä kymmeneltä suunnattiin vaatteiden vaihdon jälkeen Petrolian ulkopuolella järjestettyihin after partyihin. Oli hauska huomata kuinka hienot mekot vaihdettiin farkkuihin ja korkokengät saappaisiin kun mentiin maatilalle latobileisiin. Ilta sai hienon lopun ja kotiin päästiin viimein kolmen jälkeen, jolloin kaikki suuntasivat tyytyväisinä nukkumaan.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa promin olleen yksi vuoteni kohokohdista ja ehdottomasti Night to Remember!!!

4 kommenttia:

  1. Oi näyttääpä kivalta! Itekin oon menossa vaihtoon ensvuonna ja tää postaus sai mut taas oottamaan promia ihan sikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla!! Tää tulee vähän etukäteen, mut haluun toivottaa sulle tosi hyvää vaihtovuotta, siitä tulee varmasti ikimuistonen!!

      Poista
  2. Ui ihana postaus ja ihania kuvia, oot Erika älyttömän kaunis :)

    VastaaPoista