maanantai 5. joulukuuta 2016

Connecticut & New York

Heti alkuun pahoittelen, että kirjoitan tätä postausta viikon myöhässä. Mulla on ollut tosi paljon kiireitä, joten aikaa ei ole löytynyt kirjoittamiselle, mutta nyt tulin kertomaan meidän retkestä Connecticutiin. Mentiin siis mun hostäidin veljen luokse juhlimaan amerikkalaista thanksgivingia, onhan mun hostmom kotoisin USA:sta.

Tosissaan, viime viikon perjantaina lähdettiin 5am ajamaan ensin kohti Niagara Fallsia, jossa ylitettiin raja ja sieltä jatkettiin New Yorkin osavaltion kautta Massachuttesiin ja viimein Connecticutiin. Ajomatka kesti reilu 10h, mutta pysähdysten takia oltiin perillä vasta viiden jälkeen. Suurin osa ajomatkasta kului lähinnä nukkuessa, musiikkia kuunnellessa ja vertaillessa suomen ja espanjan eroja Catan kanssa (joita muuten on yllättävän paljon!). Perille tultaessa syötiin pizzaa, ja loppuilta hengattiin mun kahden hostserkun Benin ja Samin sekä heidän kavereidensa kanssa.


Maisemat New Yorkissa ja Massachuttesissa muistutti tosi paljon Suomea havupuineen ja maassa oli vähän luntakin.



 Lauantaina meillä oli luvassa se kuuluisa amerikkalainen thanksgiving-illallinen ja koska hostmomin veli käytti koko päivän kokkaamiseen, lähdettiin hostmomin, Catan, Samin ja Benin kanssa elokuviin katsomaan Fantastic Beasts And Where To Find Them. Tykkäsin leffasta tosi paljon, vaikken ymmärtänytkään suurta osaa. Oon tottunut katsomaan leffoja täällä enkunkielisillä teksteillä ja ne auttaa mua TOSI paljon. Leffateatterissa tämä ei ikävä kyllä ole mahdollista, mutta ainakin haastan itteäni oppimaan enemmän.

Illalla syötiin tosi täyttävä illallinen ja nälissäni ryntäsin syömään ja unohdin täysin ottaa kuvia. Ruuan jälkeen mentiin Catan ja Samin kanssa ulos kävelemään ja loppuilta kului elokuvia katsellessa.

Leffaa ennen käytiin Arcade-pelihallissa pelaamassa erilaisia pelejä.

New York City
Sunnuntai aamuna oli aikainen herätys, sillä suunnattiin jo ennen kahdeksaa New Havenin juna-asemalle Catan, hostserkkujen ja heidän kavereidensa kanssa. Kahdeksan hengen porukalla suunnattiin kohti New Yorkia ja kahden tunnin junamatkan jälkeen saavuttiin aurinkoiseen NYC:iin. Aamupäivä käytettiin vain kävellessä ja käytiin mm. Rockefeller Centerillä. Loppujen lopuksi päädyttiin Central Parkiin, jossa otettiin kuvia ja istuttiin penkillä nauttimassa hyvästä ilmasta katsellen ohi juoksevia lenkkeilijöitä. Kuten sanonta kuuluu, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten nauttikaahan kuvista....

 

Cata ruokkimassa oravia Central Parkissa




 

 

 

Lounaan jälkeen suunnattiin Macylle shoppailemaan, mutta kalliiden hintojen takia ei vietetty siellä hirveästi aikaa. Käytiin myös muutamassa muussa kaupassa ja sen jälkeen lähdettiin suuntaamaan kohti Times Squarea, sillä aurinko alkoi jo laskea. Mutkan kautta päästiin Times Squarelle, sillä porukkamme päätyi tekemään suuren ympyrä, vaikka hostserkkujen piti tuntea New York läpikotaisin XD Loppu hyvin, kaikki hyvin, päästiin ottamaan kuvia illan hämärtäessä ja nauttimaan ihmisten täyttämästä Times Squaresta.

Hostsisters<3


 

Seitsemän aikoihin lähdettiin takaisin Connecticutiin, ja junamatka kului kaikkien nukkuessa ja valittaessa kipeitä jalkoja. Koska oli viimeinen ilta ennen paluuta Kanadaan, päätettiin käyttää se leffojen katseluun ja valvoin Samin kanssa yhteen. Herätyskellon soidessa maanantaina 4.30 ei tämä enää tuntunutkaan niin hyvältä idealta, mutta tehty mikä tehty. Viideltä pakattiin auto ja suunnattiin taas kohti kotia. Parin päivän loma USA:ssa oli uskomaton, mutta samalla se todisti mun valinneen ihan oikean maan vaihtovuodelleni. Sille on syy, miksi kanadalaisia sanotaan maailman ystävällisimmiksi ihmisiksi ja eron huomaa heti kun ylittää rajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti